Vakooja Vakooja
Isaac Bell

Vakooja

Clive Cussler y otros
    • USD 7.99
    • USD 7.99

Descripción editorial

Herrasmiesetsivä Isaac Bell Yhdysvaltain nerokkaimman murhaajan jäljillä! Taitava vakoilija juonittelee tuhotakseen maan teknologisen eliitin.

Vuonna 1908 kansainvälisen politiikan jännitteet ajavat maailman sodan partaalle. Kun Yhdysvaltain etevin taistelualusten asesuunnittelija tekee itsemurhan, surun murtama tytär epäilee petosta. Hän kääntyy legendaarisen Van Dornin etsivätoimiston puoleen, eikä aikaakaan kun asiaa tutkiva Isaac Bell haistaa jälkiä murhasta.

Seuraa muitakin epäilyttäviä kuolintapauksia, ja Bell oivaltaa, että taitavasti kätkeytynyt vakoilija puoskaroi parhaansa mukaan tuhotakseen Yhdysvaltain teknologisen eliitin. Kaikki tuntuu liittyvän huippusalaiseen projektiin nimeltä Hull 44. Konflikti paisuu entisestään, kun Bell pääsee lähemmäksi totuutta ja joutuu mittelemään voimiaan paitsi salamyhkäisen Vakoojan myös Saksan, Japanin ja Britannian pahimpien kieroilijoiden kanssa. Uhattuna ei ole ainoastaan Yhdysvaltain laivasto vaan kokonaisten kansakuntien kohtalo!

GÉNERO
Ficción y literatura
PUBLICADO
2016
17 de febrero
IDIOMA
FI
Finés
EXTENSIÓN
359
Páginas
EDITORIAL
WSOY
VENDEDOR
Werner Saderstram Ltd
TAMAÑO
3.3
MB
El mar del silencio (Juan Cabrillo 7) El mar del silencio (Juan Cabrillo 7)
2014
La guarida del diablo (Archivos NUMA 9) La guarida del diablo (Archivos NUMA 9)
2023
Sabotaje (Isaac Bell 2) Sabotaje (Isaac Bell 2)
2014
La selva (Juan Cabrillo 8) La selva (Juan Cabrillo 8)
2012
Tormenta en La Habana (Dirk Pitt 23) Tormenta en La Habana (Dirk Pitt 23)
2017
El enigma del Faraón El enigma del Faraón
2017
Varas Varas
2016
Kilpalento Kilpalento
2014