Kolme korttia pakasta Kolme korttia pakasta
Musta torni

Kolme korttia pakasta

    • 10,99 €
    • 10,99 €

Beschreibung des Verlags

Musta torni -sarja on yhdistelmä fantasiaa, kauhua ja lännentarinoita.

Musta torni -sarjan toisessa osassa Rolandin eteen aukeaa kolme ovea, jotka vievät hänet New Yorkiin kolmena eri aikana. Kustakin ovesta Roland vetää omaan maailmaansa yhden ihmisen.

Kustakin ovesta Roland vetää omaan maailmaansa yhden ihmisen. Vuodesta 1987 mukaan tulee heroiinikoukussa elävä Eddie Dean. Vuodesta 1964 matkaan tulee nainen, jonka ruumiissaa elää kaksi naista: kansalaisoikeusaktivisti Odetta Susannah Holmes sekä väkivaltainen ja viekas Detta Walker. Vuodessa 1977 oven takana piileksii psykopaattinen Jack Mort. Tarokkiennustuksen mukaa Roland kohtaa matkallaan Vangin, Varjojen Leidin ja Kuoleman. Onko Roland nyt löytänyt heidät?

Yhdysvaltalainen Stephen King (s. 1947) on yksi maailman tunnetuimmista kirjailijoista ja amerikkalaisen nykykirjallisuuden suurimpia tarinankertojia. Hänen ensimmäinen romaaninsa Carrie ilmestyi 1974, minkä jälkeen hän on kirjoittanut yli 60 kirjaa, jotka ovat kaikki olleet maailmanlaajuisia myyntimenestyksiä. Kingin teosten pohjalta on tehty lukuisia televisiosarjoja ja elokuvia. Hänen tuoreimpia teoksiaan ovat Ulkopuolinen, Mersumies-trilogia ja Hohdon tarinaa jatkava Tohtori Uni. Useita merkittäviä kirjallisuuspalkintoja voittaneelle Stephen Kingille myönnettiin vuonna 2018 American PENin sananvapauspalkinto. Hän asuu Mainessa vaimonsa, kirjailija Tabitha Kingin kanssa. Heidän poikansa Joe Hill ja Owen King ovat myös kirjailijoita.

GENRE
Belletristik und Literatur
ERSCHIENEN
2012
27. Oktober
SPRACHE
FI
Finnisch
UMFANG
439
Seiten
VERLAG
Tammi
GRÖSSE
2,5
 MB

Mehr Bücher von Stephen King & Kari Salminen

Raststätte Mile 81 Raststätte Mile 81
2011
Der Outsider Der Outsider
2018
Die Arena Die Arena
2009
Es Es
2011
Böser kleiner Junge Böser kleiner Junge
2014
Der Nebel Der Nebel
2020

Andere Bücher in dieser Reihe

Joutomaa Joutomaa
2013
Velho Velho
2015
Callan sudet Callan sudet
2018
Susannan laulu Susannan laulu
2018
Musta torni Musta torni
2018
Tuulen avain Tuulen avain
2013