Smaragdiatlas. Kirja aikojen alusta 1 Smaragdiatlas. Kirja aikojen alusta 1

Smaragdiatlas. Kirja aikojen alusta 1

    • $9.99
    • $9.99

Publisher Description

Kate, Michael ja Emma ovat kiertäneet orpokodista toiseen viimeiset kymmenen vuotta, eikä kukaan tunnu piittaavan heistä. Silti nämä lapset ovat merkittävämmässä roolissa kuin he osaavat arvata. Siitä lähtien kun he joutuivat pikkulapsina eroon vanhemmistaan, heitä on salaa suojeltu pelottavilta voimilta, joiden väkevyydestä lapsilla ei ole aavistustakaan.Kaikki kuitenkin muuttuu, kun sisarukset päätyvät salaperäiseen Cambridge Fallsin pikkukaupunkiin ja löytävät ikivanhan smaragdinvihreän karttakirjanEnnen pitkää Kate, Michael ja Emma matkaavat salaperäisiin ja vaarallisiin paikkoihin, joiden olemassaolosta harvat tietävät. Matkalla he kohtaavat vihollisia, liittolaisia, taikuutta ja taikavoimia. Ja mikäli vanhaan ennustukseen on uskominen, heillä on käsissään voima muuttaa menneisyyden tapahtumia ja korjata Cambridge Fallsia kohdanneet vääryydet. Mutta onnistuvatko he?Smaragdiatlas aloittaa Kirja aikojen alusta -trilogian. Se on vauhtia, jännitystä ja huumoria pursuava huikea kertomus, jonka lumottu maailma on aivan omanlaisensa ja silti jokaisen fantasianystävän lempikirjoista etäisesti tuttu.www.smaragdiatlas.fi>www.emeraldatlas.com>''Smaragdiatlaksen' lukeminen on äärimmäisen viihdyttävää. Teos on koko perheen satu, joka jättää jälkeensä lempeän ja avoimen mielen.'' Anni-Helena Leppälä, Kansan Uutiset Viikkolehti 21.10.2011''Luvassa on vauhtia, huumoria ja jännitystä. Kansikuva on taianomainen.'' Tuula Pelttari, Pohjolan Työ 18.10.2011''John Stephensin fantasia vetää hyvin'' Vesa Sisättö, Helsingin Sanomat 18.12.2011

GENRE
Kids
RELEASED
2013
12 May
LANGUAGE
FI
Finnish
LENGTH
328
Pages
PUBLISHER
Tammi
SELLER
Werner Saderstram Ltd
SIZE
2.1
MB

More Books by John Stephens & Kaisa Kattelus

The Fire Chronicle: The Books of Beginning 2 The Fire Chronicle: The Books of Beginning 2
2012
The Emerald Atlas:The Books of Beginning 1 The Emerald Atlas:The Books of Beginning 1
2011
The Black Reckoning The Black Reckoning
2015
Kohtalon kirja. Kirja aikojen alusta 3 Kohtalon kirja. Kirja aikojen alusta 3
2016
The Routledge Companion to International Children's Literature The Routledge Companion to International Children's Literature
2017
The Raising of William Wallace, Junior The Raising of William Wallace, Junior
2014