• 6,49 €

Publisher Description

Mitä jos ihminen menettää aikaisemmin itsestään selvänä pitämänsä taidon kuten puhumisen, lukutaidon tai näkökyvyn? Miltä sellainen tuntuu? Miten oppia elämään sen kanssa? Pianisti Lillian menettää yhtäkkiä kyvyn lukea nuotteja ja lopulta myös tunnistaa yksinkertaisia arkisia esineitä. Howard, kirjailija, ei sairauskohtauksen jälkeen osaa enää lukea. Pat joutuu etsimään tavan olla isoäiti sairastuttiaan aivovaurion jälkeen afasiaan. Neurologi Sacks kertoo omasta syövän myötä heikentyneestä näkökyvystään.Miten ihminen oppii lukemaan ja muistamaan? Miten me tunnistamme asioita vaikkemme ole nähneet niitä pitkään aikaan? Mitä näkeminen oikein on, entä puhe? Miten ihminen näkee sielunsa silmin ?Oliver Sacks pohtii kiehtovasti ihmisen aivojen kykyä toimia ja palautua vakavien vaurioiden jälkeen. Kirjailija joka kadotti kirjaimet on tutkimusmatka aivojen maailmaan. Se on ylistyslaulu ihmisaivojen mukautumiskyvylle ja luovuudelle."Teksti kertoo paitsi ihmisaivojen ihmeellisestä mukautumiskyvystä myös tekijänsä kosketusherkästä huumorintajusta ja isosta empatiasta, lähimmäisenrakkaudesta. Sacks valaisee kirjallaan ennen muutan niiden päivän, jotka kamppailevat korjatakseen henkilökohtaisen "tietokoneensa" aivovaurion jäljiltä." Kaarina Naski, Pietarsaaren Sanomat 30.5.2012" Sacks kuvaa lämpimästi erilaisista aivojen toimintahäiriöistä kärsiviä ihmisiä ja aivojen merkillisyyttä.'' S.K., et-lehti 2011/17''Teksti kertoo paitsi ihmisaivojen ihmeellisestä mukautumiskyvystä myös tekijänsä kosketusherkästä huumorintajusta ja isosta empatiasta, lähimmäisenrakkaudesta. Sacks valaisee kirjallaan ennen muuta niiden päivän, jotka kamppailevat korjatakseen henkilökohtaisen 'tietokoneensa' aivovaurion jäljiltä.'' Kaarina Naski, Länsi-Uusimaa 24.10.2011''Lääkärin lämmin, eläytyvä ote potilaiden kohtaloihin yhdistettynä tutkijan laajaan tietämykseen luo Sacksin kirjoista kiehtovia. Sairausteemasta huolimatta ne ovat oudolla tavalla rauhoittavaa lukemista.'' Kristina Svensson, Vantaan Lauri 2011/36''Sacks on lennokas kirjoittaja. Hänen kuvaamansa poikkeamat aivotoiminnassa tuottavat hienoa tekstiä. Hänen kerronnassaan tiede kohtaa runouden.'' et-lehti 19/2011

GENRE
Non-Fiction
RELEASED
2011
August 30
LANGUAGE
FI
Finnish
LENGTH
288
Pages
PUBLISHER
Kustannusosakeyhtiö Tammi
SIZE
2.1
MB

More Books by Oliver Sacks, Mari Männistö & Henry Tanner