Heinähattu, Vilttitossu ja jouluvintiö Heinähattu, Vilttitossu ja jouluvintiö
Heinähattu ja Vilttitossu

Heinähattu, Vilttitossu ja jouluvinti‪ö‬

    • R$ 10,90
    • R$ 10,90

Descrição da editora

Eikö Vilttitossu ole oikea joulun lapsi?

Jouluun on viikko aikaa, ja Vilttitossu pelkää, että ei saa tarpeeksi joululahjoja.

Vilttitossu näkee kadulla Joulun lapsi -keräyksen vähävaraisten lasten hyväksi ja saa mielestään loistavan idean. Hän pukeutuu roskiksesta löytämäänsä palttooseen ja kirjoittaa kerjäyskylttiin "Antaka köyhäle lapsele lahjoja." Vilttitossun yritys ei kuitenkaan tuota tulosta ja seuraavaksi hän esiintyy katulaulajana tiernapojan roolissa - yhtä huonolla menestyksellä.Kotona kilttiä ja ahkeraa Heinähattua kehutaan joulun lapseksi, mutta mitä ihmettä Vilttitossun pitäisi tehdä saavuttaakseen saman?

Monta koomista kommellusta ja kahakkaa on edessä, ennen kuin joulupukki tulee ja koko perhe pääsee leikkimään tonttuja Isonavan ja Rillirouskun sekä Alibullenin neitien kanssa.

Heinähattu ja Vilttitossu -sarjaa on rakastettu jo vuodesta 1989 lähtien. Sinikka ja Tiina Nopolan menestyksekäs yhteistyö kirjailijoina alkoi ensimmäisestä Heinähattu ja Vilttitossu -kirjasta. Heidät tunnetaan erityisesti humoristisista lastenromaaneistaan, mm. supersuosituista Risto Räppääjistä. Palkitun ja taitavan Salla Savolaisen lastenkirjakuvituksia rakastetaan ympäri maailman.

GÊNERO
Infantil
LANÇADO
2020
14 de fevereiro
IDIOMA
FI
Finlandês
PÁGINAS
25
EDITORA
Tammi
VENDEDOR
Werner Saderstram Ltd
TAMANHO
19,1
MB

Mais livros de Sinikka Nopola & Tiina Nopola

Heinähattu, Vilttitossu ja kielletty kampela Heinähattu, Vilttitossu ja kielletty kampela
2023
Risto Räppääjä ja viileä Venla Risto Räppääjä ja viileä Venla
2023
Risto Räppääjä ja lapsenvahti Risto Räppääjä ja lapsenvahti
2022
Heinähattu, Vilttitossu ja tanssiva konstaapeli Heinähattu, Vilttitossu ja tanssiva konstaapeli
2021
Heinähattu, Vilttitossu ja ärhäkkä koululainen Heinähattu, Vilttitossu ja ärhäkkä koululainen
2020
Heinähattu, Vilttitossu ja Kalju-Koponen Heinähattu, Vilttitossu ja Kalju-Koponen
2020

Outros livros desta série

Heinähattu, Vilttitossu ja iso Elsa Heinähattu, Vilttitossu ja iso Elsa
2020
Heinähattu, Vilttitossu ja Rubensin veljekset Heinähattu, Vilttitossu ja Rubensin veljekset
2020
Heinähattu ja Vilttitossu Heinähattu ja Vilttitossu
2020
Heinähattu, Vilttitossu ja tanssiva konstaapeli Heinähattu, Vilttitossu ja tanssiva konstaapeli
2021
Heinähattu, Vilttitossu ja kielletty kampela Heinähattu, Vilttitossu ja kielletty kampela
2023
Heinähattu, Vilttitossu ja Kalju-Koponen Heinähattu, Vilttitossu ja Kalju-Koponen
2020