Kun luminen on maa Kun luminen on maa
    • $24.99

Publisher Description

Pikku rötösten ratkontaa pittoreskissa talvimaisemassa.

Säbyholmin taimitarhalla ovat talvityöt täydessä tohinassa, kun leppoisaa kyläyhteisöä alkavat piinata selittämättömät taidevarkaudet.

Taimitarhaa pyörittävillä Sirillä ja Antonilla on kädet täynnä työtä, sillä puoti pitää saada talvisesongiksi täyteen upeita kransseja, amarylliksiä ja jouluruusuja. Kesken kiireen he kuitenkin ajautuvat mukaan rikostutkintaan: paikallispoliisi Olle yrittää selvittää mystisten taidevarkauksien sarjaa. Kun heidät vieläpä kutsutaan joulun viettoon kylmäkiskoisen linnanemäntä Viveca Lagercrantzin luo, on soppa valmis…

Taimitarhamurhat-dekkarisarjan neljäs osa, ihastuttava hyvän mielen kertomus, tarjoaa kauniita maalaismaisemia, lämpimiä ihmissuhteita ja varkain tiivistyvää tunnelmaa vuoden pimeimpään aikaan.

Carin Hjulström (s. 1963) on tunnettu ruotsalainen televisiojuontaja, toimittaja ja kirjailija. Tv-kasvona hänet muistetaan muun muassa Melodifestivalen-laulukilpailun juontamisesta. Hjulström on kirjoittanut bestsellerlistoille yltäneen toimittaja Frida Forsista kertovan romaanisarjan ja Taimitarhamurhat-dekkarisarjan, joka on noussut suureen lukijasuosioon. Kun luminen on maa on sarjan neljäs osa.

GENRE
Mysteries & Thrillers
RELEASED
2025
November 4
LANGUAGE
FI
Finnish
LENGTH
98
Pages
PUBLISHER
Tammi
SELLER
Werner Saderstram Ltd
SIZE
895.5
KB
Yksi ruumis liikaa Yksi ruumis liikaa
2025
Ett orimligt straff Ett orimligt straff
2025
Vain pisara verta Vain pisara verta
2024
Pikku murha vain Pikku murha vain
2024
Offer i frack Offer i frack
2024
Med döden som gäst Med döden som gäst
2023
Pikku murha vain Pikku murha vain
2024
Vain pisara verta Vain pisara verta
2024
Yksi ruumis liikaa Yksi ruumis liikaa
2025