Ella Lapissa Ella Lapissa
Ella ja kaverit

Ella Lapissa

    • CHF 9.00
    • CHF 9.00

Beschreibung des Verlags

Meidän luokkakuvamme oli Vuoden luokkakuva. Se taas oli yksinomaan Paten ansiota. Ilman hänen löytämäänsä mehiläispesää kuvasta olisi tullut varmasti ihan tavallinen. Hassu juttu, että mehiläiset sillä tavalla virkosivat keskellä talvea. Sen täytyi johtua siitä, että Pate oli pannut pesän patterin päälle.

"Raati kiittää erityisesti vauhdikasta tunnelmaa ja epätavanomaista asetelmaa, josta luokkakuvien tavanomainen jäykkyys on kaukana", luki palkintoraadin arvosteluissa, ja siksi me siis voitimme ulkomaanmatkan.

Ellan luokka on lähdössä ulkomaille. Kaikki ovat tietysti innoissaan, erityisesti opettaja, joka on aina unelmoinut näkevänsä täysikuun autiomaan yllä. Siksi kaikki ovatkin tietysti erityisen hämmästyneitä, kun koko porukka päätyykin ulkomaan sijasta Lappiin. Vielä enemmän kaikki hämmästyvät, kun joulupukki ja tonttujoukko saapuvat hakemaan heitä lentokentältä, ja kaikkein eniten kaikki hämmästyvät, kun opettaja kutsuu joulupukkia isäkseen.
- Miksi kutsutaan joulupukin lasta? kysyi Hanna. - Tontuksi, ehdotin minä. Me katsoimme opettajaa. Opettaja oli kuitenkin liian pitkä ollakseen tonttu. Haltijaksi hän oli kyllä oikean mittainen, mutta me kaikki tietysti tiesimme, että haltijat ovat kauniita. - Ehkä joulupukin lapsi on kili, arveli Tuukka. Meistä oli tosi hienoa, että meidän opettajamme oli joulupukin kili.

Kirkkonummelaisen Timo Parvelan lasten- ja nuortenkirjoja luetaan ympäri maailmaa, erityisesti Saksassa hänen suosionsa on valtaisaa. Parvela tunnetaan myös käsikirjoittajana sekä kolumnistina.

GENRE
Kinder
ERSCHIENEN
2012
17. Dezember
SPRACHE
FI
Finnisch
UMFANG
59
Seiten
VERLAG
Tammi
GRÖSSE
1.1
 MB
Ella in der Schule Ella in der Schule
2013
Ella in der zweiten Klasse Ella in der zweiten Klasse
2013
Ella und das große Rennen Ella und das große Rennen
2013
Ella auf Klassenfahrt Ella auf Klassenfahrt
2013
Ella und der Millionendieb Ella und der Millionendieb
2014
Ella und der Neue in der Klasse Ella und der Neue in der Klasse
2013
Ella. Varokaa lapsia! Ella. Varokaa lapsia!
2012
Ella ja seitsemän törppöä Ella ja seitsemän törppöä
2013
Ella ja Äf Yksi Ella ja Äf Yksi
2012
Ella ja jättipotti Ella ja jättipotti
2013
Ella ja Yön ritarit Ella ja Yön ritarit
2010
Ella ja Sampan urotyöt Ella ja Sampan urotyöt
2011