Holly Holly
    • CHF 14.00

Beschreibung des Verlags

Kun ikä ei tuo viisautta vaan murhanhimoa

Vetävän murhaviihteen epätodennäköisin sankari Holly saa vastaansa eläkeläispariskunnan, jonka kellariin kätketty salaisuus ei voisi olla lähtöisin kenenkään muun kuin Stephen Kingin kynästä.

Yksityisetsivä Holly Gibney ei haluaisi ryhtyä etsimään kadonnutta Bonnie Dahlia. Elämässä ei ole siihen nyt hyvä hetki. Mutta jokin saa hänet muuttamaan mielensä. Eikä aikaakaan, kun tähtäimessä on epäilty, joka on vähintään yhtä omalaatuinen kuin Mersumiehessä ja Ulkopuolisessa lukijat hurmannut Holly itse. Kahdeksankymppinen professoripariskunta, hellästi toisiaan rakastavat Rodney ja Emily Harris, saattavat olla hirveintä, mitä kauhun kuningas on koskaan onnistunut kuvittelemaan.

”Hollyn piti olla sivuhenkilö, mutta hän varastikin koko show’n – ja sydämeni.” Stephen King

Yhdysvaltalainen Stephen King (s. 1947), kauhun kuningas, on yksi maailman tunnetuimmista kirjailijoista ja amerikkalaisen nykykirjallisuuden suurimpia tarinankertojia. Hänen ensimmäinen romaaninsa Carrie ilmestyi 1974, minkä jälkeen hän on kirjoittanut 65 romaania, 20 pienoisromaania ja yli 200 novellia. Useita merkittäviä kirjallisuuspalkintoja voittaneelle Stephen Kingille on myönnetty myös American PENin sananvapauspalkinto. Hän asuu Mainessa vaimonsa, kirjailija Tabitha Kingin kanssa. Heidän poikansa Joe Hill ja Owen King ovat myös kirjailijoita.

GENRE
Krimis und Thriller
ERSCHIENEN
2024
3. Januar
SPRACHE
FI
Finnisch
UMFANG
458
Seiten
VERLAG
Tammi
GRÖSSE
1.9
 MB
Csontkollekció Csontkollekció
2025
Csak sötéten szereted Csak sötéten szereted
2025
Vábenie temnoty Vábenie temnoty
2025
Outsider Outsider
2019
Běžící muž Běžící muž
2025
Carrie (3. vydanie – 50. výročie vydania) Carrie (3. vydanie – 50. výročie vydania)
2025
Mersumies Mersumies
2016
Etsivä löytää Etsivä löytää
2017
Viimeinen vartio Viimeinen vartio
2017
Ulkopuolinen Ulkopuolinen
2018