Yksinäinen susi Yksinäinen susi
    • $ 44.900,00

Descripción editorial

Hengästyttävä ja hermoja koetteleva trilleri suositulta ruotsalaidekkaristiltaRikosprofiloija Althea Molin on työskennellyt viimeiset viisi vuotta FBI:n asiantuntijana Yhdysvalloissa. Hän on vierailulla Tukholmassa, kun Vanhan kaupungin Saksalaisessa kirkossa räjähtää pommi kesken jumalanpalveluksen. Kolme henkilöä repeytyy kappaleiksi ja kuolee välittömästi. Yksi heistä on pappi. Vain muutamia päiviä myöhemmin räjähtää uudestaan, tällä kertaa Aadolf Fredrikin kirkossa. Althea Molinia pyydetään avustamaan tapausten tutkinnassa. Pian Althea kuitenkin löytää itsensä keskeltä poliisin ja turvallisuuspoliisin Säpon välienselvittelyä samaan aikaan kun pommit jysähtelevät ja paniikki leviää Tukholmassa.Yksinäinen susi on kiihkeällä tahdilla etenevä psykologinen trilleri, jota on vaikea laskea käsistään. Se on kolmas, itsenäinen osa Veronica Sjöstrandin jännityssarjassa, joka kertoo omalaatuisesta ja periksiantamattomasta rikosprofiloija Althea Molinista. Sarjassa on ilmestynyt aikaisemmin osat Kuolleet enkelit sekä Sisäpiiri.Veronica Sjöstrand on Ruotsin Solnassa asuva kirjailija ja HR-konsultti, jonka kirjailijanura lähti nousukiitoon erityisesti äänikirjojen myötä. Althea Molin -sarjan kaksi ensimmäistä osaa ilmestyivät jo vuosina 2008 ja 2009 ja olivat sittemmin unohtuneet, kunnes ne julkaistiin uudelleen äänikirjoina vuonna 2019 ja nousivat heti Ruotsin kuunnelluimpien dekkareiden joukkoon.

GÉNERO
Ficción y literatura
PUBLICADO
2021
13 de mayo
IDIOMA
FI
Finés
EXTENSIÓN
225
Páginas
EDITORIAL
Word Audio Publishing
VENDEDOR
StreetLib Srl
TAMAÑO
502.6
KB

Más libros de Veronica Sjöstrand & Pasi Punnonen

Angrebet - 5 Angrebet - 5
2023
El círculo El círculo
2022
Ángeles muertos Ángeles muertos
2022
Perisynti Perisynti
2022
Sisäpiiri Sisäpiiri
2021
Kuolleet enkelit Kuolleet enkelit
2020

Otros libros de esta serie

Arvsynd Arvsynd
2019
Perisynti Perisynti
2022
Vredesmod Vredesmod
2020
Änglalik Änglalik
2017
Kuolleet enkelit Kuolleet enkelit
2020
Ángeles muertos Ángeles muertos
2022