Runoja

Tämä kokoelma tuo yhteen Goethen klassisen lyriikan Otto Mannisen hienovireisenä suomennoksena ja johdattaa samalla Eino Leinon voimakkaaseen, symbolistis-romanttiseen runouteen. Keskiössä ovat rakkaus, kaipuu, katoavaisuus, luonnon kokeminen sekä ihmisen sisäinen mielenliike – ihmisen, joka seisoo onnen ja menetyksen, läheisyyden ja yksinäisyyden, velvollisuuden ja halun välillä. Goethen runot avaavat musiikillisen ja ajattoman maailman, joka koostuu rakkauslyriikasta, balladeista, antiikin pohdinnoista sekä luonnon, taiteen ja muistojen hienovireisestä vuorovaikutuksesta. Leinon tekstit puolestaan laajentavat tätä horisonttia myyttisillä, moraalisilla ja uskonnollisilla jännitteillä: ne kertovat saavuttamattomasta onnesta, yhteiskunnallisesta epäoikeudenmukaisuudesta, traagisesta väärinymmärryksestä ja lunastuksen etsinnästä. Olipa kyse veden, tuulen, illan ja yön kuvastosta, tai legendoista, rukouksista ja dramaattisista kohtaamisista – ihmissydän näyttäytyy aina kauneuden, tuskan ja toivon paikkana. Näin syntyy eurooppalaisen ja suomalaisen runouden moniääninen panoraama, joka yhdistää klassisen muodon syvään emotionaaliseen ja filosofiseen kaikupohjaan.