Tom Bombadilin seikkailut Tom Bombadilin seikkailut

Tom Bombadilin seikkailut

J. R. R. Tolkien und andere
    • 15,99 €
    • 15,99 €

Beschreibung des Verlags

Tolkienin lempikuvittajan piirroksin koristama runoklassikko.

Tom Bombadilin seikkailut täydentää Keski-Maan kirjallisuuden kaanonin. Ihastuttavan hobittirunokokoelman ovat taidokkaasti riimitelleet suomeksi Alice Martin ja Panu Pekkanen.

Iloinen Tom Bombadil oli hauska vanha tuttu,

hänellä keltasaappaat oli ja kirkkaansininen nuttu,

nahkapöksyt jalassa, vyö vihreä kuin lehti,

hatussansa joutsenlinnun sulka hyppelehti.

Hän asui kukkulan kupeessa, ruoholähteen luona,

mistä alas notkoon lähtee Halavaisen uoma.

J. R. R. Tolkienin lempikuvittajan Pauline Baynesin piirrokset koristavat Tom Bombadilin seikkailujen kuuttatoista runoa, joista kolme on aiemmin julkaistu Tarussa Sormusten herrasta. Kokoelman runoista kaksi ensimmäistä kertovat tuosta hieman salaperäisestä mutta hassunkurisesta ja ehdottoman hyväntahtoisesta Vanhan metsän ukosta, johon hobitti Frodo Reppuli tutustui Sormuksen ritareissa. Muut runot valottavat muun muassa hobittien vaellusviettiä ja heijastelevat puolituisten suhdetta Rivendellin haltiaperinteisiin sekä númenorilaisiin legendoihin. Sävyiltään ne vaihtelevat ilomielisistä pilkkavärssyistä synkkäsävyisiin painajaisnäkyihin. Teoksen kuvitus on kuvattu suomennosta varten Pauline Baynesin omasta ensipainoskappaleesta, jota säilytetään Williams Collegen Chapin-kirjastossa Yhdysvalloissa.

GENRE
Kinder
ERSCHIENEN
2024
15. März
SPRACHE
FI
Finnisch
UMFANG
29
Seiten
VERLAG
WSOY
ANBIETERINFO
Werner Saderstram Ltd
GRÖSSE
6,8
 MB
Der Hobbit Der Hobbit
2010
Das Silmarillion Das Silmarillion
2005
The Lord of the Rings The Lord of the Rings
2009
The Lord of the Rings The Lord of the Rings
2021
100 Classic Book Collection (2025) 100 Classic Book Collection (2025)
2025
The Hobbit (Enhanced Edition) (Enhanced Edition) The Hobbit (Enhanced Edition) (Enhanced Edition)
2011