Perisynti Perisynti

Publisher Description

Kidnapattu nuori nainen, miljoonien lunnasvaatimus, kello käy…

Yksi Yhdysvaltojen menestyksekkäimmistä yrittäjistä, ruotsalaissyntyinen Mikael Starkenberg joutuu keskelle painajaista, kun hänen tyttärensä kidnapataan Manhattanin-kodistaan. Hän saa kidnappaajalta viestin: "100 miljoonaa dollaria tyttärestäsi. Tuhoamme muutoin elämäsi. Aikaa 10 vuorokautta. Ei poliisia!"

Rikosprofiloija Althea Molin on palannut New Yorkiin ja työskentelee turvallisuuspalveluyritys Modukselle. He saavat Starkenbergin tyttären kidnappauksen selvitettäväkseen, ja siitä tulee hurja taistelu kelloa vastaan. Lopulta tapaus vie Althean jälleen Ruotsiin, tällä kertaa maaseudun idylliin, jonka rauha osoittautuukin vain silmänlumeeksi.

Perisynti on neljäs osa Veronica Sjöstrandin jännityssarjassa, joka kertoo omalaatuisesta ja periksiantamattomasta rikosprofiloija Althea Molinista. Veronica Sjöstrand on Ruotsin Solnassa asuva kirjailija ja HR-konsultti, jonka kirjailijanura lähti nousukiitoon erityisesti äänikirjojen myötä. Althea Molin -sarjan kaksi ensimmäistä osaa ilmestyivät jo vuosina 2008 ja 2009 ja olivat sittemmin unohtuneet, kunnes ne julkaistiin uudelleen äänikirjoina vuonna 2019 ja nousivat heti Ruotsin kuunnelluimpien dekkareiden joukkoon.

GENRE
Crime & Thrillers
NARRATOR
SP
Satu Paavola
LANGUAGE
FI
Finnish
LENGTH
06:13
hr min
RELEASED
2022
4 March
PUBLISHER
Gyldendal Astra
SIZE
292.5
MB
Kuolleet enkelit Kuolleet enkelit
2020
Sisäpiiri Sisäpiiri
2021
Yksinäinen susi Yksinäinen susi
2021