Allah99 Allah99

Allah99

    • 14,99 €
    • 14,99 €

Descripción editorial

Juttuja passaa kertoa kun on irti sensuurin pihtiotteesta.

Kansainvälisesti kiitetyn kirjailijan ensimmäinen romaani, jota lukee kuin nyky-Helsinkiin sijoitettua versiota Tuhannen ja yhden yön tarinoista.

Irakista paennut kirjailija Hassan perustaa blogin levittääkseen teoksiaan arabimaailmassa, mutta vanhojen tekstiensä sijaan hän haluaakin kertoa uusia tarinoita. Hän kerää aineistoa kirjoitusprojektiinsa vähän epätoivoisestikin, koska kirjoitusapurahat menevät pitkälti kurkusta alas ja helsinkiläisten kapakoiden kassalaatikoihin. Tekstiä hän haalii lähes maanisesti, eikä sillä ole oikeastaan kauheasti väliä, kuka sanoo mitä, kenelle ja missä järjestyksessä, kunhan asioista puhutaan ja tarinoita kerrotaan.Hassanin polveilevaa, anteliaan päätäpahkaista tarinointia on ilo lukea.

Hassan Blasim (s. 1973) on Helsingissä asuva irakilaissyntyinen kirjailija, elokuvakäsikirjoittaja ja -ohjaaja. Hänen esikoisteoksensa Vapaudenaukion mielipuoli (2012) sai loistavat arvostelut. Vuonna 2014 Hassan Blasim voitti brittiläisen Independent-lehden arvostetun kirjallisuuspalkinnon novellikokoelmallaan Irakin Purkkajeesus (2013). Hassan Blasimin tapa kirjoittaa on ainutlaatuinen, hänen tekstinsä muistuttaa absurdismissaan ja huumorissaan Daniil Harmsin novelleja. Kaikki Hassan Blasimin kirjat on suomentanut suoraan arabian kielestä Sampsa Peltonen.

GÉNERO
Ficción y literatura
PUBLICADO
2019
26 de febrero
IDIOMA
FI
Finés
EXTENSIÓN
219
Páginas
EDITORIAL
WSOY
INFORMACIÓN DEL PROVEEDOR
Werner Saderstram Ltd
TAMAÑO
2,2
MB
The Madman of Freedom Square The Madman of Freedom Square
2009
The Corpse Exhibition The Corpse Exhibition
2014
The Iraqi Christ The Iraqi Christ
2013
Iraq + 100 Iraq + 100
2017
Sololand Sololand
2025
Il matto di piazza della Libertà Il matto di piazza della Libertà
2024