Itsekkyyden aika Itsekkyyden aika

Itsekkyyden aika

    • 15,99 €
    • 15,99 €

Publisher Description

Se mitä ennen pidetiin narsismina on nykyään normi.

Liisa Keltikangas-Järvisen tärkeä puheenvuoro kuvaa nykyistä, itsekeskeistä elämäntapaamme, näyttää sen vahingollisuuden, ja ohjaa pohtimaan mitä asialle voi tehdä.

Elämä kiertyy nykyisin vahvasti yksilön itsensä ympärille: Ihmisen pitää olla kiinnostunut ensisijaisesti omasta itsestään. Hänen velvollisuutensa on tuoda itseään esille ja kerätä tykkäyksiä. Menestys on vain omasta itsestään kiinni – ja niin on myös menestymättömyys.

Monia nykyajan hyveistä pidettiin ennen narsismin tunnuspiirteinä. Kun tavallinen ihminen yrittää pärjätä vallitsevien yltiöyksilöllisyyttä suosivien ihanteiden mukaan, hän alkaa voida huonosti. Suurimpina kärsijöinä ovat nuoret, joiden mielenterveyden haasteet ovat räjähtäneet käsiin. Samaan aikaan julkisen tilan on täyttänyt toistensa päälle huutavien riitapukarien kuoro, mikä on tehnyt yhteistyöstä vaikeaa. Kuinka tässä näin kävi?

Kirjassaan Keltikangas-Järvinen avaa minäkeskeistä elämäntapaamme ja sen syitä, kertoo sen moninaisista ja yllättävistäkin vaikutuksista ja näyttää askelmerkit kohti terveempää kulttuuria.

Psykologian professori (em.) Liisa Keltikangas-Järvinen on suomalaisen temperamenttitutkimuksen uranuurtaja ja yksi luetuimmista tietokirjailijoistamme. Hän on rohkeasti argumentoinut vallitsevaa ilmapiiriä vastaan aina, kun tieteellinen tutkimus on antanut siihen aihetta. Keltikangas-Järvinen on käsitellyt teoksissaan itsetuntoa, sosiaalisuutta ja temperamentin vaikutuksia muun muassa ihmisen yksilöllisyyteen, koulumenestykseen ja työelämään.

GENRE
Non-Fiction
RELEASED
2026
7 January
LANGUAGE
FI
Finnish
LENGTH
166
Pages
PUBLISHER
WSOY
PROVIDER INFO
Werner Saderstram Ltd
SIZE
2.5
MB
Temperamentti - ihmisen yksilöllisyys Temperamentti - ihmisen yksilöllisyys
2011
Temperamentti, stressi ja elämänhallinta Temperamentti, stressi ja elämänhallinta
2011
Hyvä itsetunto Hyvä itsetunto
2017
"Hyvät tyypit" - Temperamentti ja työelämä "Hyvät tyypit" - Temperamentti ja työelämä
2016
Sosiaalisuus ja sosiaaliset taidot Sosiaalisuus ja sosiaaliset taidot
2011
Pienen lapsen sosiaalisuus Pienen lapsen sosiaalisuus
2012