Myrskykausi Myrskykausi
    • 14,99 €

Publisher Description

Uusi tarina suositut Witcher-pelit innoittaneesta noituri Geraltista!



Kahdesti Suomessa Tähtifantasia-palkittu Noituri-saaga jatkuu lukijoidensa iloksi uudella, vetävällä romaanilla, jonka tapahtumat sijoittuvat sarjan aloittaneen Viimeinen toivomus -novellikokoelman aikoihin.

Noiturin kuuluisat miekat on ryöstetty! Ja juuri nyt Geralt tarvitsisi niitä enemmän kuin koskaan: Kerackin prinssi epäilee, että tekeillä on palatsivallankumous, ja hän on pyytänyt Geraltin hätiin. Ensin noiturin on kuitenkin päästävä sulokkaan ja salaperäisen velho Punakorallin pauloista ennen kuin hän voi jatkaa edes miekkavarkaan jäljitystä. Kaikeksi onneksi Geralt saa taas avukseen uskollisen kumppaninsa Valvatin ja uuden toverin, kääpiö Addarion, joiden tuella hän ryhtyy uhmaamaan monelta suunnalta vyöryvää vaarojen myrskyä.

Andrzej Sapkowskin pilke silmäkulmassa kirjoittamat Noituri-kirjat ilahduttavat kirjallisuudenystävää, joka karsastaa fantasiassa kaavamaisia hyvä-paha-asetelmia. Puolalaisromaaneihin perustuvaa The Witcher -pelisarjaa pidetään maailman parhaisiin kuuluvina aikuisten tietokonepeleinä.

Andrzej Sapkowski on ollut puolalaisen fantasiakirjallisuuden ykkösnimi jo 1990-luvun alusta alkaen. Hänen kirjoistaan tunnetuin ja eniten käännetty on Noituri- eli Wiedźmin-saaga, jonka pohjalta on luotu myös tietokonepeli The Witcher. Sapkowski on syntynyt vuonna 1948 Łódźissa, missä hän edelleen asuu. Hän sai talousalan koulutuksen ja työskenteli pitkään ulkomaankaupassa. Hän alkoi kirjoittaa fantasiaa 1980-luvulla, mutta kirjallisen uransa hän aloitti kääntämällä fantasiakertomuksia puolalaiseen Fantastyka-lehteen. Noituri-saagan ensimmäinen kertomus ilmestyi samassa lehdessä vuonna 1986. Hän jatkoi kirjoittamista, ja vuonnna 1990 siihenastiset kertomukset julkaistiin ensi kertaa kirjaan koottuina nimellä Wiedźmin eli Noituri. Noituri-saagan kertomukset koottiin 1990-luvun alkupuolella kahdeksi kirjaksi: Ostatnie życzenie (suom. Viimeinen toivomus 2010) ja Miecz przeznaczenia (suom. Kohtalon miekka 2011). Niiden varaan alkoi rakentua Sapkowskin maine puolalaisen fantasian ykkösnimenä. Noiturin pohjalta lanseerattiin vuonna 2007 tietokonepeli The Witcher. Puolaksi saagan pohjalta on ilmestynyt sarjakuva sekä elokuva ja tv-sarja (2001). Noituri-saagan jälkeen Andrzej Sapkowski on kirjoittanut hussilaissotien aikaan 1600-luvulle sijoittuvan fantasiatrilogian (2002-2006) sekä fantasiaromaanin Żmija (2009), joka tapahtuu Afganistanin sodan maisemissa. Sapkowski on saanut kirjoistaan useita palkintoja. Vuonna 1997 hän sai puolalaisen Polityka-aikakauslehden arvostetun Paszport Polityki -palkinnon. Vuonna 2009 hänelle myönnettiin englantilainen David Gemmel -fantasiakirjapalkinto Haltiain verta -romaanista. Espanjassa hänelle on myönnetty Premio Ignotus-palkinto Viimeinen toivomus -kertomuskokoelmasta. Teksti © Tapani Kärkkäinen

GENRE
Sci-Fi & Fantasy
RELEASED
2017
2 June
LANGUAGE
FI
Finnish
LENGTH
336
Pages
PUBLISHER
WSOY
SIZE
3.4
MB

More Books by Andrzej Sapkowski & Tapani Kärkkäinen

The Last Wish The Last Wish
2010
Viimeinen toivomus Viimeinen toivomus
2015
Blood of Elves Blood of Elves
2010
Sword of Destiny Sword of Destiny
2015
Kohtalon miekka Kohtalon miekka
2015
Time of Contempt Time of Contempt
2013

Other Books in This Series

Viimeinen toivomus Viimeinen toivomus
2015
Kohtalon miekka Kohtalon miekka
2015
Haltiain verta Haltiain verta
2015
Halveksunnan aika Halveksunnan aika
2015
Tulikaste Tulikaste
2015
Pääskytorni Pääskytorni
2015