Vailla loppusointua Vailla loppusointua

Vailla loppusointua

    • 3.0 • 1 Rating
    • 8,49 €
    • 8,49 €

Publisher Description

Hyattownin uneliaasta pikkukaupungista lähtöisin oleva huippupianisti Vanessa Sexton on saapumassa kotiinsa tapaamaan äitiään, jota ei ole tavannut kahteentoista vuoteen. Vanessa on elänyt omistautuneena pianolle, musiikille ja isälleen, jonka määräämiä tavoitteita hän on toteuttanut soittaessaan kuninkaallisille ja maineikkaimpien konserttisalien vaateliaille yleisöille.

Brady Tucker on ehtinyt koko kaupungin yllätykseksi kasvaa kolttosia tekevästä nuorukaisesta lääkäriksi. Hänellä ja Vanessalla on takanaan romanssi, jonka olosuhteet saivat päättymään. Nyt kumpikin on ihmeissään historian kummutessa mieliin ja mahdollisen tulevaisuuden avautuessa.

Ennen Bradyyn tutustumista Vanessan on kuitenkin ensin tutustuttava itseensä ja elämään. Piano ei ole kaikki maailmassa, ei varsinkaan esiintymispelkoiselle herkälle sielulle, joka haluaisi säveltää. Vaikka menneisyydestä paljastuu salaisuuksiakin, on Bradylla ja Vanessalla ehkä mahdollisuus saattaa yhteinen konsertto kohti loppusointua.

GENRE
Romance
RELEASED
2013
1 July
LANGUAGE
FI
Finnish
LENGTH
252
Pages
PUBLISHER
Harlequin
PROVIDER INFO
Forlaget Harlequin AB
SIZE
2.9
MB
The Liar The Liar
2015
The Witness The Witness
2012
The Perfect Hope The Perfect Hope
2012
Tie takaisin Tie takaisin
2014
Dark Witch Dark Witch
2013
Uskallathan rakastaa Uskallathan rakastaa
2014