Kolme koiraa haudattuna Kolme koiraa haudattuna
    • 15,99 €

Description de l’éditeur

Miss Marple kohtaa The Crown -sarjan!

Murhamysteerien aatelia! Hienostunutta, mutta letkeällä sanailulla höystettyä rikosherkkua cosy crimen ystäville ja rojalisteille!

Brexit-äänestyksen jälkimainingeissa kuningatar Elisabet ei todellakaan kaipaa lisää harmeja. Mutta kun 1960-luvulla hänelle lahjoitettu merellinen maalaus ilmestyy yllättäen laivaston näyttelyyn, hän tajuaa että jotakin hämärää on tekeillä. Sitten palatsin uima-altaasta löytyy ruumis. Luotetun Rozien avustuksella käynnistyy hienovarainen kuninkaallinen tutkinta, jossa ei konnien koukkuja kavahdeta.

Hänen majesteettinsa tutkimuksissa on tällä kertaa ratkottavana niin visainen mysteerivyyhti, että yhden koiran kävelyttäminen sen selvittämiseksi ei riitä – tarvitaan kolme koiraa.

Englantilainen kirjailija Sophia Bennett (s. 1966) on julkaissut lukuisia lasten- ja nuortenkirjoja, hän opettaa Lontoon yliopistossa ja julkaisee myös podcastia. Hänen majesteettinsa tutkimuksia -sarjan avausosa Windsorin solmu on kerännyt runsaasti kiitosta autenttisuuden tunnusta kuningasperheen kuvaajana. Bennett vie lukijansa vuoroin Windsorin linnan käytäville, vuoroin kurkistamaan Buckinghamin palatsin kuninkaalliseen sisäpiiriin. Tyylikkäästi mutta rennosti Bennett kertoo ihmisistä julkisivun takana, fiktion keinoin.

GENRE
Romans et littérature
SORTIE
2022
28 juillet
LANGUE
FI
Finnois
LONGUEUR
310
Pages
ÉDITIONS
WSOY
DÉTAILS DU FOURNISSEUR
Werner Saderstram Ltd
TAILLE
1,6
Mo
Die Queen, die aus der Kälte kam Die Queen, die aus der Kälte kam
2026
Timanttitapaus Timanttitapaus
2025
Die Tote trug Diamanten Die Tote trug Diamanten
2024
Mörderische Aussichten: Thriller & Krimi bei Droemer Knaur #14 Mörderische Aussichten: Thriller & Krimi bei Droemer Knaur #14
2024
A három kutya problémája A három kutya problémája
2023
Mitä majesteettisin murha Mitä majesteettisin murha
2023
Mitä majesteettisin murha Mitä majesteettisin murha
2023
Timanttitapaus Timanttitapaus
2025
Windsorin solmu Windsorin solmu
2021