Jalkapallotragedia Jalkapallotragedia

Jalkapallotragedia

    • 4,99 €
    • 4,99 €

Publisher Description

Lauantaina, kesäkuun 2. päivänä 2007 kaikki oli valmiina Kööpenhaminan Parkenissa suureen jalkapallojuhlaan. Tanskan oli määrä kohdata perivihollisensa Ruotsi tärkeässä EM-karsintaottelussa. Tanskalaiset olivat yhtä mieltä siitä, että Morten Olsenin valmentama joukkue voittaisi kotiottelun noin 40 000 kannattajansa silmien edessä. Tapahtumat lähtivät käyntiin. Ottelun alussa tunnelma oli katossa, kunnes tunteet alkoivat kulkea vuoristorataa. Välillä oltiin synkkyyden alhossa, kun Ruotsi johti 3–0, sitten seurasi euforinen riemu, kun Tanska tasoitti ottelun 3–3. Aivan ottelun lopussa tapahtui katastrofi, kun tanskalainen Christian Poulsen rikkoi vastustajaa rangaistusalueella, minkä vuoksi hän sai punaisen kortin ja Ruotsi rangaistuspotkun. Tästä kimpaantunut tanskalaiskannattaja ryntäsi yleisön joukosta kentälle näyttääkseen kouriintuntuvasti tuomarille, mitä mieltä hän rangaistuksesta oli. Tapahtumista sai alkunsa keskustelu, miten parhaalla mahdollisella tavalla taattaisiin reilu ja urheilullinen kamppailu, jossa kaikki kentällä ja katsomossa olevat osapuolet otettaisiin huomioon.Pohjanmaan rikos-selvitys sarja sisältää laajan valikoiman jännittäviä ja aitoja kriminaalitapauksia Ruotsista, Norjasta, Suomesta ja Islannista. Tapaukset ovat kirjoittaneet poliisit jotka auttoivat tutkimuksissa. Kaikki tapaukset ovat jo selviytyneet ja tuomiot tehty. Se on henkeäsalpaavaa lukemista, ja todellisuus usein ylittää mielikuvituksen. Lukija saa perehtyä muutamaan Skandinavian poliisin historiaan dramaattisin tapauksiin, ja tutustua palapeliin, jonka syyllisten löytäminen merkitsee.

  • GENRE
    Biography
    RELEASED
    2018
    19 November
    LANGUAGE
    FI
    Finnish
    LENGTH
    14
    Pages
    PUBLISHER
    SAGA Egmont
    SIZE
    582.1
    KB

    More Books by Eri Tekijöitä

    Rikosreportaasi Suomesta 2004 Rikosreportaasi Suomesta 2004
    2018
    Rikosreportaasi Islannista 2011 Rikosreportaasi Islannista 2011
    2020
    Rikosreportaasi Islannista 2010 Rikosreportaasi Islannista 2010
    2020
    Rikosreportaasi Islannista 2009 Rikosreportaasi Islannista 2009
    2020
    Rikosreportaasi Islannista 2012 Rikosreportaasi Islannista 2012
    2020
    Rikosreportaasi Islannista 2005 Rikosreportaasi Islannista 2005
    2020