Pelastuuko Euroopan unioni? Pelastuuko Euroopan unioni?

Pelastuuko Euroopan unioni‪?‬

EU:n systeemikriisi, aikakauden olemus ja globaaliyhteiskunnan muodostuminen

Matti Puolakka and Others
    • €12.99
    • €12.99

Publisher Description

Tämän kirjan artikkelit perustuvat suomalaisen filosofin Matti Puolakan (1947-2018) näkemykseen demokratian kriisistä, aikakauden olemuksesta ja ihmiskunnan koko tiestä. Puolakan filosofista elämäntyötä esitellään lyhyesti kirjan alussa.



EU:n systeemikriisi on olemukseltaan laillisuuskriisi. EU:ssa ei toteuteta laillisuusvalvontaa oikeusvaltiolta edellytettävällä tavalla. Se on mahdollistanut lukuisat lakien ja sopimusten rikkomukset, joita kirjassa käydään perusteellisesti läpi.



Tämä näkemys poikkeaa muusta EU-kritiikistä. Ainutlaatuinen on myös vanhempi tutkimus siitä miten EU:n itälaajentuminen toteutettiin jäsenyyskriteereistä piittaa­matta, esimerkkinä Viron jäsenyysneuvottelut.



Kriisin ratkaisemiseksi on en­sin todettava tapahtuneet vääryydet ja lainrikkomukset ja selvitettävä niiden syyt. Kirjoittajat ehdottavat totuuskomissiota pysyvänä valtioelimenä EU:hun ja sen jäsenmaihin. Se edellyttää oikeusfilosofisen ajattelun kehittämistä tämän ajan uusien haasteiden pohjalta. Sitä varten tarvitaan laajaa, aatehistoriaan ankkuroitua keskustelua yhteiskunnan kaikilla tasoilla niin, että perustuslakeja voidaan muuttaa.



Kirjassa esitellään myös ehdotusta: Mikä ihminen on? -totuusfoorumi & väittelysanakirja on ehdotus eettiseen verkostoitumiseen perustuvaksi kansalaisliikkeeksi, somealustaksi ja opintofoorumiksi.



Lisätietoja

https://humanpath.net

GENRE
Politics & Current Affairs
RELEASED
2019
26 April
LANGUAGE
FI
Finnish
LENGTH
276
Pages
PUBLISHER
Uusi Historia Ry
SIZE
688.6
KB

More Books by Matti Puolakka, Pertti Koskela & Heli Santavuori