Metsään murhatut Metsään murhatut

Metsään murhatut

Peter James e altri
    • 16,99 €
    • 16,99 €

Descrizione dell’editore

Vahva, ensikäden tietoihin perustuva kuvaus Brightonia järkyttäneistä murhista ja niiden selvittämisestä. Kirjoittajina kokenut rikostutkija Graham Bartlett ja bestsellerkirjailija Peter James.

9.10.1986 yhdeksänvuotiaat brightonilaistytöt Nicola Fellows ja Karen Haddaway lähtivät ulos leikkimään. He eivät koskaan palanneet kotiin. Tyttöjen ruumiit löydettiin läheisestä metsästä.

Epäilykset kohdistuivat pian irtolaiseen ja pikkurikolliseen Russell Bishopiin. Hänen ristiriitaiset kertomuksensa ja pitämätön alibinsa johtivat lopulta murhasyytteeseen.

Seurannut oikeudenkäynti oli poliisin kannalta fiasko. Syyttäjän todisteet olivat hataria ja todistajat epäluotettavia. Kolmen viikon oikeuskäsittelyn päätteeksi Bishop käveli ulos vapaana miehenä.

Kolme vuotta myöhemmin Graham Bartlett oli juuri aloittanut etsivänä Brightonin poliisissa, kun seitsenvuotias tyttö ilmoitettiin siepatuksi. Hänet löydettiin alastomana ja pahoinpideltynä mutta elossa. Kun Bishopin nimi nousi tapauksen tutkinnassa jälleen esiin, oli selvää, että historia oli ollut vähällä toistaa itseään. Tällä kertaa Bishop tuomittiin elinkautiseen.

Metsään murhatut on todella koukuttavaa luettavaa, sillä tosielämän rikostutkinta ja oikeusdraama on kuvattu hyvin asiantuntevasti ja elävästi.
Hyytävä tositarina tempaa lukijan mukaansa kuin dekkari.

GENERE
Saggistica
PUBBLICATO
2020
19 ottobre
LINGUA
FI
Finlandese
PAGINE
298
EDITORE
Minerva
DATI DEL FORNITORE
Werner Saderstram Ltd
DIMENSIONE
7,7
MB
Il segno della morte Il segno della morte
2017
Voglio la tua morte Voglio la tua morte
2015
Una morte semplice Una morte semplice
2016
Una morte in diretta Una morte in diretta
2018
Una morte da amare Una morte da amare
2019
La prova dell'infinito La prova dell'infinito
2021