Aamu ja ilta Aamu ja ilta

Aamu ja ilta

    • ¥2,800
    • ¥2,800

発行者による作品情報

Pohjoismaisen Nobel-voittajan ensimmäinen suomennettu romaani.

“Fossen karu, rytmikkäästi polveileva proosa ohjaa lukijan taitavasti menneisyyden kautta nykyhetkeen. Lyhyt, kiehtova romaani on kuin hypnoottinen meditaatio elämästä ja kuolemasta.”

– Publishers Weekly

Lapsi, jonka nimeksi tulee Johannes ja josta tulee isona kalastaja, syntyy. Vanha mies, joka on nimeltään Johannes ja ammatiltaan kalastaja, kuolee. Jon Fosse kuvaa hänelle ominaisella, melodisella kielellä ihmiselämän kahta vääjäämätöntä hetkeä: syntymää ja kuolemaa. Näiden kahden ääripään välillä on romaanissa tiivistettynä koko elämä.

Keskeisiä teemoja ovat kielen syntyminen ja katoaminen, yksinäisyys ja yhteenkuuluvuus ja sovinnon löytäminen sekä elämän että kuoleman kanssa. Fosse maalaa lukijan eteen myyttisen maiseman täynnä raamatullisia viittauksia ja mystisiä kokemuksia ja leikittelee ajatuksella kauniista unelmasta, että elämällämme on merkitys.

Norjalaisen Jon Fossen (s. 1959) tuotantoon kuuluu lukuisia näytelmätekstejä sekä romaaneja. Hänen teoksiaan on käännetty yli 40 kielelle, ja hänen näytelmiään esitetään ympäri maailman. Vuonna 2023 Fosselle myönnettiin Nobelin kirjallisuuspalkinto. Aamu ja ilta -romaania pidetään yhtenä hänen avainteoksistaan, ja se oli myös Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkintoehdokkaana ilmestyessään vuonna 2001. Fosse kirjoittaa uusnorjaksi. Aamu ja ilta on ensimmäinen Fosselta suomennettu romaani.

ジャンル
小説/文学
発売日
2024年
10月3日
言語
FI
フィンランド語
ページ数
79
ページ
発行者
WSOY
販売元
Werner Saderstram Ltd
サイズ
462.1
KB
Trilogy Trilogy
2023年
Minä on toinen Minä on toinen
2026年
Un nume nou Un nume nou
2025年
Čolnarna Čolnarna
2025年
Zimny wiatr Zimny wiatr
2025年
Nowe imię Nowe imię
2025年