Annan sinulle auringon Annan sinulle auringon

Annan sinulle auringon

    • ¥2,800
    • ¥2,800

発行者による作品情報

Jandy Nelsonin rakastettu ja palkittu romaani.

Myrskyn lailla mukaansa tempaava tarina kaksosina kasvamisesta, rakkaudesta, menetyksestä ja taiteesta.

Ennen Jude ja hänen kaksoisveljensä Noah olivat erottamattomat. Noah sai vetäytyä omiin oloihinsa piirtämään ja Jude puhui heidän kummankin puolesta.

Nyt, kolme vuotta myöhemmin, he tuskin sanovat sanaakaan toisilleen. Jotain on tapahtunut ja muuttanut kaksoset eri tavoin, mutta musertavasti. Kun Jude tapaa vastustamattoman pojan ja salamyhkäisen mentorin, lukot alkavat aueta.

Noah kertoo ajasta ennen, Jude nykyhetkestä. Molemmilla on vain puolikas tarinasta ja vain, jos he löytävät tiensä takaisin toistensa luo, he voivat luoda maailmansa uudestaan.

”Annan sinulle auringon on vangitsevimpia lukukokemuksiani. Nelsonin kuvauksellinen kerrontatyyli yhdistettynä juoneen ja tarinaan tekee kirjasta nautinnon, joka ansaitsee kaiken ylistyksen, jonka se on jo saanut ja tulee epäilemättä jatkossakin saamaan.” – Lucy al99, Guardian

Jandy Nelson on San Franciscoon asettunut yhdysvaltalainen kirjailija. Hänen teoksistaan on aiemmin suomennettu Kun maailma keinahtaa radaltaan (2025). Nelson rakastaa jokia, öisin kukkivia puita ja elokuvien katsomista peräjälkeen.

ジャンル
ヤングアダルト
発売日
2026年
4月30日
言語
FI
フィンランド語
ページ数
346
ページ
発行者
WSOY
販売元
Werner Saderstram Ltd
サイズ
1.3
MB
I'll Give You the Sun I'll Give You the Sun
2014年
Keď sa svet prevráti hore nohami Keď sa svet prevráti hore nohami
2025年
Oddam ci słońce Oddam ci słońce
2020年
Kun maailma keinahtaa radaltaan Kun maailma keinahtaa radaltaan
2025年
Le Monde à la renverse Le Monde à la renverse
2025年
Nuestra desquiciada historia de amor Nuestra desquiciada historia de amor
2024年