Puhdistus Puhdistus

Puhdistus

    • ¥2,800
    • ¥2,800

発行者による作品情報

Finlandia-palkittu menestysromaani Viron vaietusta lähihistoriasta.

Ikääntynyt Aliide Truu asuu yksin taloaan Viron maaseudulla. Vanhan naisen arjen katkaisee pihalle pyörtynyt parikymppinen Zara, joka tajuihinsa tultuaan kertoo pakenevansa väkivaltaista miestään. Naisten kohtaloista syntyy väkevä ja universaali tarina vallasta ja alistamisesta, intohimosta, petoksesta ja sovituksesta.

Puhdistus on yksi aikamme ylistetyimmistä suomalaisista romaaneista. Se on ilmestynyt yli 40 maassa ja sitä on myyty yli miljoona kappaletta. Teos on kerännyt ylistäviä kritiikkejä ja kahminut lukuisia palkintoja, kuten Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon, Euroopan kirjallisuuspalkinnon, Ranskassa Prix Feminan ja FNAC-palkinnon ensimmäisenä käännöskirjana. Suomessa sille on myönnetty muun muassa Finlandia-, Runeberg- ja Kalevi Jäntin palkinnot.

Oksanen kirjoitti Puhdistuksen ensin näytelmäksi, jonka kantaesitys oli Kansallisteatterissa helmikuussa 2007. Vuoden kuluttua ilmestyi samanniminen romaani, josta tuli nopeasti sensaatio. Puhdistuksesta on kuvattu myös elokuva ja sävelletty ooppera.

Puhdistus (2008) kuuluu Viron lähihistoriaa ja Euroopan kahtiajakoa käsittelevään Kvartetti-romaanisarjaan, jossa ovat ilmestyneet myös romaanit Stalinin lehmät (2003) ja Kun kyyhkyset katosivat (2012).

Sofi Oksanen on Suomen menestynein ja kansainvälisesti tunnetuin nykykirjailija. Hän on saanut 20 kirjallisuuspalkintoa, muun muassa Finlandian ja Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon. Hänen teoksiaan on käännetty yli 50 kielialueelle ja myyty maailmanlaajuisesti miljoonia kappaleita. Ne ovat olleet arvostelumenestyksiä kaikkialla.

ジャンル
小説/文学
発売日
2025年
6月30日
言語
FI
フィンランド語
ページ数
262
ページ
発行者
WSOY
販売元
Werner Saderstram Ltd
サイズ
1.2
MB
Norma Norma
2025年
Kun kyyhkyset katosivat Kun kyyhkyset katosivat
2025年
Baby Jane Baby Jane
2025年
Stalinin lehmät Stalinin lehmät
2025年
Ugyanaz a folyó Ugyanaz a folyó
2024年
Samme flod to gange - Putins krig mod kvinder Samme flod to gange - Putins krig mod kvinder
2024年