Simpukoiden soitto Simpukoiden soitto
    • ¥4,000

発行者による作品情報

Elämän ja kuoleman tulet

Sarah Larkin Tulikukka-sukusaagan toinen osa Simpukoiden soitto vie lukijansa takaisin 1800-luvun Uuteen-Seelantiin, kahden suvun dramaattisten vaiheiden keskelle.

Uusi-Seelanti vuonna 1863. On kulunut kaksikymmentä vuotta siitä, kun Ida Lange saapui Saksasta maapallon toiselle puolen toteuttamaan unelmaansa ja tutustui sielunsisareensa Catiin. Yhdessä perustettu lammasfarmi Rata Station menestyy, ja aikuistuvat tyttäret Carol, Linda ja Mara ovat saaneet viettää siellä onnellisen lapsuuden.

Idylli on kuitenkin särkymässä, sillä erään myrskyisän yön jälkeen tyttäret heräävät muuttuneeseen todellisuuteen: kotitila – ja sen myötä paljon muutakin – on menetetty. Nuoret naiset joutuvat eroon toisistaan ja kohtaavat heimosotien riepotteleman kotimaansa karun todellisuuden. Selviytyäkseen heidän on taisteltava, mutta päämäärä on kirkas: koti on voitettava takaisin.

Sarah Larkin Simpukoiden soitto on runsas historiallinen lukuromaani, joka herättää eloon Uuden-Seelannin jylhänkauniit maisemat, ristiriitojen repimän aikakauden ja unohtumattomat ihmiskohtalot.

Saksassa vuonna 1958 syntynyt Sarah Lark on työskennellyt opettajana, matkaoppaana sekä mainostoimittajana. Nykyisin hän asuu Almeríassa Espanjassa kissan ja neljän koiran kanssa. Kirjoittamisen ohella hän hoitaa hevosia, soittaa kitaraa ja laulaa. Larkin kaukaiseen Uuteen-Seelantiin sekä eksoottiselle Karibialle sijoittuvat historialliset sukusaagat ovat vieneet monien suomalaistenkin lukijoiden sydämet.

ジャンル
小説/文学
発売日
2024年
10月14日
言語
FI
フィンランド語
ページ数
758
ページ
発行者
Bazar
販売元
Werner Saderstram Ltd
サイズ
2.5
MB
Tulivuoren taru Tulivuoren taru
2025年
Tanz der Ahornblätter Tanz der Ahornblätter
2026年
Les larmes de la déesse maorie Les larmes de la déesse maorie
2025年
Zvěrolékařka: Odvážné cesty Zvěrolékařka: Odvážné cesty
2024年
À l'ombre de l'arbre Kauri À l'ombre de l'arbre Kauri
2024年
Himmelsstürmerinnen - Wir leben unsere Träume Himmelsstürmerinnen - Wir leben unsere Träume
2024年
Tulivuoren taru Tulivuoren taru
2025年
Tulikukkien aika Tulikukkien aika
2024年