Koneen ruhtinas
Pekka Herlinin elämä
-
- 15,99 €
-
- 15,99 €
Publisher Description
John Simonin kirjoittama Koneen ruhtinas – Pekka Herlinin elämä kertoo ensimmäistä kertaa Pekka Herlinin tarinan. Erikoisen ja monipuolisesti lahjakkaan Herlinin kaikkien puolien kuvaaminen lienee mahdotonta, mutta nyt ilmestyvässä teoksessa on ainakin yksi totuus hänen elämästään.Ekonomi Pekka Herlinistä tuli 32-vuotiaana Kone Oy:n toimitusjohtaja. Päätös ryhtyä sukuyrityksen johtajaksi oli vaikea mutta välttämätön. Pekka Herlin luotsasi suurissa taloudellisissa vaikeuksissa olleen yrityksen huimapäisellä rohkeudella menestykseen ja nykyisin yhdeksi maailman hissiteollisuuden jättiläisistä. Taistelulla oli hintansa: alkoholi, työ ja stressi veivät Herlinin yhä kauemmaksi perheestä, jota hän syvästi rakasti. Maaninen ailahteleva luonne oli raskas taakka hänelle itselleen ja erityisesti läheisille.Simonin Koneen ruhtinas – Pekka Herlinin elämä on yritys-, henkilö- ja perhehistoria. Lisäksi se kuvaa hyvin keskeistä suomalaisen teollisuuden kehitysvaihetta. Aloite kirjan kirjoittamiseen tuli Herlinin perheeltä, joka näkyy sekä heidän antamiensa haastattelujen avoimuudessa että kirjan suoruudessa. John Simon on tehnyt yli sata haastattelua. Teoksessa on runsaasti aiemmin julkaisematonta materiaalia.Amerikkalaissyntyinen John Simon on työskennellyt 25 vuotta Koneen viestinnässä. Hän tunsi Pekka Herlinin henkilökohtaisesti.