1795 1795

1795

    • 15,99 €
    • 15,99 €

Publisher Description

Murhatut lapset huutavat kostoa 1700-luvun lopun Tukholmassa.

Niklas Natt och Dagin historiallisen trillerisarjan kolmas ja viimeinen osa jättää hyytävät jäähyväiset pohjattoman synkälle, mutta lumoavalle, Tukholmalle.

Orpokodin murhapoltossa on kuollut sata lasta. Köyhiä poikia ristiinnaulitaan eliitin naamiaisissa, tyttöjä myydään herrojen huviksi vallan linnakkeisiin.

1700-luvun lopun Tukholmassa vahvat voittavat ja vauraat tekevät mitä huvittaa, eivätkä piinatut lapset saa rauhaa ennen kuin heidän kuolemansa on kostettu. Koston enkelit, oman lapsensa menettänyt Anna Stina Knapp ja Ruotsinsalmen taistelun veteraani Mickel Cardell, eivät tiedä mitä tekevät mutta ovat varmoja siitä, että toimettomaksi ei voi jäädä.

Ja Tukholma, kaupunki siltojen välissä, on yhä korruptoitunut, sairas ja likainen.

Niklas Natt och Dag kirjoitti itsensä kansainväliseen tietoisuuteen heti ensi yrittämällä historiallisella trillerillään 1793. Hänen esikoisromaaniaan ja sen jatko-osaa 1794 – Elävien haudasta on myyty Ruotsissa yhteensä lähes miljoona kappaletta. Natt och Dag on Ruotsin vanhin elossa oleva aatelissuku.

GENRE
Crime & Thrillers
RELEASED
2022
15 March
LANGUAGE
FI
Finnish
LENGTH
367
Pages
PUBLISHER
Johnny Kniga
PROVIDER INFO
Werner Saderstram Ltd
SIZE
1.4
MB
1793 1793
2019
1793. In Umbra Mortii 1793. In Umbra Mortii
2019
La maledicció dels Stensson La maledicció dels Stensson
2026
La maldición de los Stensson La maldición de los Stensson
2026
Vargars lek Vargars lek
2025
La Malédiction des Stensson - un thriller historique éblouissant, l'ascension et la chute d'une des lignées les plus puissantes de Suède - nouveauté livre 2025 La Malédiction des Stensson - un thriller historique éblouissant, l'ascension et la chute d'une des lignées les plus puissantes de Suède - nouveauté livre 2025
2025