Rainbow in the Dark: omaelämäkerta Rainbow in the Dark: omaelämäkerta

Rainbow in the Dark: omaelämäkerta

Mick Wall y otros
    • USD 22.99
    • USD 22.99

Descripción editorial

Kaikkien aikojen hevirokkikukko.

Ronnie James Dion kauan odotettu elämäkerta kertoo yhden hevimusiikin suurimman vaikuttajan värikkään elämäntarinan.

Ronnie James Dio nousi kuuluisuuteen liityttyään Ritchie Blackmoren johtamaan Rainbow-yhtyeeseen 1970-luvun puolivälissä. Vuonna 1979 Diosta tuli Black Sabbathin solisti Ozzy Osbournen lähdettyä bändistä, ja vuonna 1982 hän perusti omaa nimeään kantavan yhtyeen Dio.

Omaelämäkerrassaan Dio kuvaa kehitystään tavallisen keskiluokkaisen perheen levottomasta pojasta kolmen legendaarisen yhtyeen ylistetyksi laulajaksi ja niitä ihmisiä, jotka mahdollistivat sen. Dio muistelee lämmöllä muun muassa lapsuudenystäviään, jotka auttoivat hänet alkuun musiikin saralla sekä Ritchie Blackmorea, jonka kanssa työskentely oli vaikeaa mutta hedelmällistä. Mukana muistoissa on myös Tony Iommi, jonka kohtaaminen nosti Dion aivan uudelle suosion tasolle, sekä vaimo ja manageri Wendy Dio, jonka tasapainottavan vaikutuksen ansiosta hänen onnistui nousta suosionsa huipulle oman bändinsä johtajana.

Dio aloitti itse elämäkertansa kirjoittamisen, mutta menehtyi ennen sen valmistumista. Kirjoitustyön saattoivat loppuun Wendy Dio ja tunnettu rockkirjailija Mick Wall, joka oli Dion hyvä ystävä kolmen vuosikymmenen ajan.

GÉNERO
No ficción
PUBLICADO
2021
7 de octubre
IDIOMA
FI
Finés
EXTENSIÓN
250
Páginas
EDITORIAL
Bazar
VENDEDOR
Werner Saderstram Ltd
TAMAÑO
26.1
MB

Más libros de Mick Wall, Ronnie James Dio, Wendy Dio & Sirpa Parviainen

Metallica: The Music And The Mayhem Metallica: The Music And The Mayhem
2011
Dark Desert Highway Dark Desert Highway
2023
AC/DC AC/DC
2014
Guns N' Roses Guns N' Roses
2021
Guns n' Roses, les derniers géants Guns n' Roses, les derniers géants
2020
Die Status Quo Autobiografie Die Status Quo Autobiografie
2011