Game Changer Game Changer

Game Changer

    • € 6,49
    • € 6,49

Beschrijving uitgever

Maailma muuttuu, mullista maailma.

Liike-elämän totutut kaavat ovat murtumassa. Kansainvälisen uran tehnyt yritysmaailman ammattilainen kertoo, kuinka menestyä mullistuvassa maailmassa ja ryhtyä itsekin "pelin muuttajaksi".

Elämme aikaa, jossa on suuria uhkia mutta myös suuria mahdollisuuksia. Maailma on täynnä jokapäiväiseen elämään ja koko ihmiskunnan tulevaisuuteen liittyviä ongelmia, minkä takia niitä ratkoville ja kehitystä edistäville tuotteille ja palveluille on kova kysyntä. Jälkikäteen tarkasteltuna monet mullistavat ratkaisut vaikuttavat päivänselviltä, mutta niihin päätyminen on vaatinut paljon kekseliäisyyttä ja ennakkoluulottomuutta. Toisaalta meillä on ennennäkemättömät puitteet haasteisiin vastaamiseen: teknologia on kehittynyt viime vuosina huimin harppauksin, ja itse asiassa koko maailma on yhden napinpainalluksen päässä.
Game Changer valottaa nykyistä liiketoimintaympäristöä ja tarjoaa monia esimerkkejä siitä, kuinka vanhat toimintatavat voi kyseenalaistaa lähestymällä tuttuja pulmia tuorein ajatuksin ja siten saada bisneksensä lentoon.

Meksikolaissyntyinen Blanca Juti on työskennellyt tunnetuimpien suomalaisyhtiöiden, kuten Nokian, Fazerin ja Rovion, johtotehtävissä Suomessa ja maailmalla ja nähnyt aitiopaikalta muutokset, joita on viime vuosina tapahtunut yritysmaailman lainalaisuuksissa ja liiketoimintaympäristössä.

GENRE
Zaken en persoonlijke financiën
UITGEGEVEN
2016
3 augustus
TAAL
FI
Fins
LENGTE
166
Pagina's
UITGEVER
WSOY
GROOTTE
1
MB

Meer boeken van Blanca Juti & Tommi Uschanov

Game Changer ENG Game Changer ENG
2016
Honest. Finnish. Magic Honest. Finnish. Magic
2014
Aitoja. Ihania. Omanlaisia. Aitoja. Ihania. Omanlaisia.
2014