Luolakarhun klaani Luolakarhun klaani
    • 179,00 kr

Publisher Description

Klassikkosarja ihmiskunnan aamuhämäristä alkaa!

Esihistorialliseen Eurooppaan sijoittuvan Maan lapset -sarjan ensimmäisessä osassa kaksi ihmislajia kamppailee selviytymisestä.

Eletään jääkausien välistä ajanjaksoa 35 000 vuotta sitten. Viisivuotias cromagnoninihminen Ayla menettää perheensä maanjäristyksessä ja ajautuu neandertalilaisen Luolakarhun klaanin kasvatettavaksi. Vankat ja karvaiset klaanilaiset hämmästelevät siroa ja vaaleaa, siis kaikin puolin rumaa Aylaa, joka on kaiken lisäksi liian äänekäs. Kun Ayla toistuvasti uhmaa klaanin ikiaikaisia sääntöjä, hänen henkensä on uhattuna. Aylalla on kuitenkin valtava elämänhalu ja suojelijanaan Suuren Luolaleijonan henki. Hänen veressään virtaa ihmiskunnan tulevaisuus.

Jean Marie Untinen-Auel on syntynyt Chicagossa 1936. Hänen sukujuurensa ovat Suomessa: kaikki hänen neljä isovanhempaansa ovat suomalaissiirtolaisia. Untinen-Auelin eläytyvää ja elämyksellistä Maan lapset -sarjaa on myyty kymmeniä miljoonia kappaleita ympäri maailmaa, ja hän on saanut useita kirjallisuuspalkintoja, on neljän yliopiston kunniatohtori ja Mensan jäsen. Untinen-Auelin taidokkaan monivivahteinen jääkauden ihmisten arjen, tunteiden ja arkaaisten uskomusten kuvaus lumoaa myös nykypäivän lukijan.

GENRE
Fiction & Literature
RELEASED
2021
1 June
LANGUAGE
FI
Finnish
LENGTH
661
Pages
PUBLISHER
WSOY
SIZE
5.4
MB

More Books by Jean M. Untinen-Auel & Erkki Hakala

Hevosten laakso Hevosten laakso
2021
Maalattujen luolien maa Maalattujen luolien maa
2021
Luolien suojatit Luolien suojatit
2021
Tasangon vaeltajat Tasangon vaeltajat
2021
Mammutin metsästäjät Mammutin metsästäjät
2021

Other Books in This Series

Hevosten laakso Hevosten laakso
2021
Mammutin metsästäjät Mammutin metsästäjät
2021
Tasangon vaeltajat Tasangon vaeltajat
2021
Luolien suojatit Luolien suojatit
2021
Maalattujen luolien maa Maalattujen luolien maa
2021