Sattumuksia Jänislahdella

Haapajärven itäisellä rannalla kivisen niemen päivän kaltavalla sivulla kepotti valkea-ikkunainen punaseksi maalattu mökki pienine peltotilkkuineen. Mökin kierti harvaksi ladottu lappa-aita, jonka päät parin sadan askeleen päässä toisistaan työntyivät pitkistä saloista tehtyinä juohteina Haapajärven syvään rantaan. Mökkiä kutsuttiin siitä syystä Jahtirannaksi, kun sen niemen vesakkaisella tyvellä asui paljon jäniksiä, joita Jänislahden kirkonkylän herrat kiirehtivät metsästämään aina kussa vaan rauhoitusaika loppui. Jahtirannan mökki oli Jänislahden pappilan maalla noin kolmisen tuhatta askelta pappilasta ja asui siinä leski kolmen lapsensa kanssa, jota nimitettiin Jahtirannan Kaisaksi. Vaikka mökki olikin kaikin puolin pappilan oma niin Jänislahden entinen rovasti oli Kaisan ottanut siihen turvattomain lastensa kanssa ilman mitään arentia tai muuta takamaksua. Mutta se rovasti oli kuollut ja uusi hänelle aivan tuntematoin rovasti oli näinä päivinä tuleva jonka mieltä hän asumiseensa nähden ei tiennyt. Siitä syystäpä Kaisan mieli näinä päivinä oli levottomampi kun moneen vuoteen. Väliin painui Kaisan mieli aina raskaaksikin ja kyyneleet vierähtivät kasvoille. Luonnossakin oli nyt ihaninta mitä huhtikuun viimepäivinä voi olla. Varhaisen kesän helteiset päivät riuduttelivat tyynen järven selällä lepäileviä viimeisiä jäälauttoja ja rannan puissa urvat synnyttivät lehtiä. Lukematoin lintujoukkokin kaijutti rinteen metsiä sorsaparvien kisaellessa välkkyvällä lahden pinnalla, josta kauvempaa aina väliin kajahteli suuren selkäkuikan huikea ääni.