Viides aalto: Viimeinen tähti Viides aalto: Viimeinen tähti

Viides aalto: Viimeinen tähti

    • $31.99
    • $31.99

Publisher Description

Hyytävän trilleritrilogian veret seisauttava finaali

Miten lopulta käy Cassien ja muiden Maahan kohdistuneesta hyökkäyksestä selvinneiden nuorten – ja koko maapallon?

Me olemme täällä, ja sitten poissa, ja se oli totta jo ennen Toisten tuloa. Se on ollut totta aina. Toiset eivät keksineet kuolemaa; ne vain hioivat sen huippuunsa. Antoivat kuolemalle kasvot, jotka panivat meidän kasvoillemme, koska ne tiesivät, että se oli ainoa tapa murskata meidät. Loppumme ei koita millään mantereella tai meressä, ei vuorella eikä tasangolla, ei viidakossa eikä autiomaassa. Se koittaa siellä mistä kaikki alkoi ja missä se oli koittanut aikojen alusta asti, viimeisen sykkivän ihmissydämen taistelukentällä.Luvassa on voittoja, häviöitä ja läkähdyttävän kiihkeää toimintaa, kun Maa-planeetan kohtalo ratkeaa eeppisen sarjan päätösosassa.

Yhdysvaltalainen Rick Yancey (s. 1962) uudisti muukalaissivilisaatioiden hyökkäyksestä kertovien romaanien genren teoksellaan Viides aalto ja sen jatko-osalla Viides aalto: Ääretön meri. Sarjan ensimmäiseen kirjaan perustuva elokuva 5. aalto, jossa pääosaa esittää Chloë Grace Moretz, sai ensi-iltansa 15.1.2016.

GENRE
Kids
RELEASED
2016
7 July
LANGUAGE
FI
Finnish
LENGTH
275
Pages
PUBLISHER
WSOY
SELLER
Werner Saderstram Ltd
SIZE
1.8
MB

More Books by Rick Yancey & Ulla Selkälä

The 5th Wave (Book 1) The 5th Wave (Book 1)
2013
The 5th Wave: The Infinite Sea (Book 2) The 5th Wave: The Infinite Sea (Book 2)
2014
The 5th Wave: The Last Star (Book 3) The 5th Wave: The Last Star (Book 3)
2016
The Seal of Solomon The Seal of Solomon
2011
The Thirteenth Skull The Thirteenth Skull
2011
The Extraordinary Adventures of Alfred Kropp The Extraordinary Adventures of Alfred Kropp
2011