Ruttoyöt Ruttoyöt

Ruttoyöt

    • USD 16.99
    • USD 16.99

Publisher Description

Karanteenissa satumaisella saarella

Dekkaria ja historiallista romaania yhdistelevä lukuelämys ruttoepidemian eristämästä Välimeren saaresta.

Vuonna 1901 kuvitteellisella Mingerin saarella puhkeaa rutto. Sulttaani Abdülhamit II määrää karanteeniin asukkaat, joista puolet ovat muslimeja, puolet ortodokseja. Kaikki eivät suostu tottelemaan, ja lopulta tilanne kärjistyy murhaksi. Salapoliisiromaaneja rakastava sulttaani vaatii rikoksen selvittämistä Sherlock Holmesin menetelmin, mutta ruttoa ne eivät toki pysäytä. Onko edessä koko Euroopan tuho? Yltäkylläisesti tapahtumia maalaileva Orhan Pamuk on kirjoittanut oraakkelimaisen teoksen, jossa on nähtävissä koronapandemian koko kuva, vuosia ennen sen alkamista.

Orhan Pamuk on Turkin merkittävin ja kansainvälisesti tunnetuin nykykirjailija. Häntä kiitetään erityisesti idän ja lännen ristiriitojen kuvaamisesta ja ainutlaatuisesta kyvystä rakentaa siltoja kulttuurien välille. Pamukin teokset ovat olleet suuria myyntimenestyksiä hänen kotimaassaan ja niitä on käännetty 63 kielelle. Time-lehti valitsi vuonna 1999 Pamukin yhdeksi 14 eurooppalaisesta, joiden uudenlainen ajattelu näyttää maanosalle tietä uudelle vuosituhannelle.

GENRE
Fiction & Literature
RELEASED
2023
4 April
LANGUAGE
FI
Finnish
LENGTH
659
Pages
PUBLISHER
Tammi
SELLER
Werner Saderstram Ltd
SIZE
6.1
MB
Estambul Estambul
2011
La mujer del pelo rojo La mujer del pelo rojo
2018
Estambul (edición definitiva con 250 nuevas fotografías) Estambul (edición definitiva con 250 nuevas fotografías)
2017
Una sensación extraña Una sensación extraña
2015
Me llamo Rojo Me llamo Rojo
2011
El museo de la inocencia El museo de la inocencia
2011