Gallup Gallup

Gallup

    • 6,49 €
    • 6,49 €

Publisher Description

Kertomus eräästä avioliitosta ja -erosta median tarkentuvan katseen alla

Pauliina Vanhatalo on kirjoittanut otteessaan pitävän aikalaisromaanin, joka ei tarjoile mielipiteitä vaan kuvaa ihmisiä kunnianhimon, velvollisuudentunnon ja itsensä toteuttamisen ristiaallokossa osuvasti ja herkkäpiirteisesti.

Ari Nummelalla on työ, joka vie hänet ovelta ovelle. Hän kerää ihmisten mielipiteitä ja merkitsee ne muistiin. Hänen vaimonsa Kaisa, pian virallisesti entinen, muodostaa puolestaan mielipiteitä Arkadianmäellä.
Kun vaalivuosi kääntyy jälleen kerran kevääseen, Kaisa ja Ari Nummelan perhe-elämästä esitetään tuhansia mielipiteitä ja jokunen tosiseikka vain pienen tv-studiossa karanneen lipsahduksen vuoksi. Mutta katosiko heiltä yksityisyys jo ennen kuin ensimmäinen toimittaja astui heidän kotinsa kynnyksen yli, ennen kuin lapset olivat edes päätyneet laajalevikkisen päivälehden kuvitukseksi?

Pauliina Vanhatalo (s. 1979) on valmistunut Jyväskylän yliopistosta filosofian maisteriksi kirjallisuuden laitoksen luovan kirjoittamisen koulutusohjelmasta, sivuaineina yleinen kirjallisuus, filosofia ja kulttuuriantropologia. Vuoden 2002 alusta heinäkuun 2005 loppuun hän opetti luovaa kirjoittamista Jyväskylän avoimessa yliopistossa.

GENRE
Fiction & Literature
RELEASED
2016
15 January
LANGUAGE
FI
Finnish
LENGTH
178
Pages
PUBLISHER
Tammi
SIZE
772
KB

More Books by Pauliina Vanhatalo

Vastuulliset Vastuulliset
2022
Lääkärileikki Lääkärileikki
2016
Tuulesta temmattu elämä Tuulesta temmattu elämä
2019
Korvaamaton Korvaamaton
2016
Pitkä valotusaika Pitkä valotusaika
2015
Viittä vailla Viittä vailla
2016