Sirpaleinen totuus Sirpaleinen totuus

Sirpaleinen totuus

    • $25.99
    • $25.99

Publisher Description

Omatunto tuomiolla

Louise Pennyn Three Pines -sarjan 13. osassa Sirpaleinen totuus outo hahmo järkyttää koko kylää.

Tummiin pukeutunut hahmo ilmestyy kylmänä marraskuun ensimmäisenä Three Pinesin talveen käpertyvälle ruohikolle. Hahmo seisoo liikkumatta räntäsateessa ja tuijottaa eteenpäin. Juuri kun kyläläiset aikovat lähestyä hahmoa, se katoaa. Sitten kirkon kellarista löytyy ruumis ja ruumiin viereltä musta viitta. Ylikomisario Armand Gamache kumppaneineen alkaa selvittää kuolemaa ja omituisten tapahtumien vyyhtiä.

Kuukausia myöhemmin, polttavana heinäkuun päivänä, alkaa murhasta syytetyn oikeudenkäynti Montréalissa ja Gamache on paikalla todistajana. Murhatutkimusten aikana marraskuun pimeydessä tapahtui asioita, joista ei enää ole paluuta, ja ne vaivaavat häntä edelleen. Oikeuden edessä on nyt muutakin kuin syytetty. Myös Gamachen omatunto on tuomiolla.

Louise Penny (s. 1958) on kanadalainen menestyskirjailija, jonka Three Pines -dekkarisarjaa on käännetty yli 25 kielelle ja sitä on myyty maailmanlaajuisesti yli seitsemän miljoonaa kappaletta. Sarjan dekkarit ovat niittäneet lukuisia kirjallisuuspalkintoja ensimmäisestä osasta lähtien. Kirjoihin perustuva tv-sarja sai ensi-iltansa Amazon Prime -suoratoistopalvelussa vuonna 2022.

GENRE
Mysteries & Thrillers
RELEASED
2025
May 26
LANGUAGE
FI
Finnish
LENGTH
387
Pages
PUBLISHER
Bazar
SELLER
Werner Saderstram Ltd
SIZE
1.5
MB
O longo caminho para casa O longo caminho para casa
2026
Lupul cenușiu Lupul cenușiu
2025
The Last Mandarin The Last Mandarin
2026
Il lupo nero Il lupo nero
2025
Un hombre mejor Un hombre mejor
2025
Der schwarze Wolf Der schwarze Wolf
2025