Haltiain verta Haltiain verta
    • $12.99

Publisher Description

Kolmas Noituri-fantasiaromaani!

Tarina kylvää idulleen Geraltin, Yenneferin ja prinsessa Cirin tulevaisuuden jännitteet. Saagan ensimmäinen täysverinen romaani vakuuttaa lujalla, energisellä tekstillä sekä kirjailijan tavaramerkiksi muodostuneella kitkerällä dialogilla.

Noituri Geralt elää syrjässä sotaa enteileviltä huhuilta. Suurin syy piiloutumiseen on palavasta kaupungista pelastettu Ciri-tyttö, prinsessa, jonka suonissa virtaa haltiakansan taikavoimainen veri. Legendat kuitenkin kulkevat Geraltin edellä. Kun ne saavuttavat vihollisten korvat, noiturin on nieltävä ylpeytensä ja pyydettävä apua entiseltä rakastetultaan, velhotar Yenneferiltä. Cirin ja velhonaisen välille syntyy vahva ja syvä suhde, mutta Cirissä elää kostonhimon siemen. Samalla kun Geralt jäljittää tyttöä uhkaavaa salaperäistä hahmoa, Yennefer huomaa löytäneensä Ciristä arvoisensa vastuksen

Andrzej Sapkowskin pilke silmäkulmassa kirjoittamat Noituri-kirjat ilahduttavat kirjallisuudenystävää, joka karsastaa fantasiassa kaavamaisia hyvä-paha-asetelmia. Puolalaisromaaneihin perustuvaa The Witcher -pelisarjaa pidetään maailman parhaisiin kuuluvina aikuisten tietokonepeleinä.

GENRE
Sci-Fi & Fantasy
RELEASED
2015
September 1
LANGUAGE
FI
Finnish
LENGTH
317
Pages
PUBLISHER
WSOY
SELLER
Werner Saderstram Ltd
SIZE
1.4
MB
The Last Wish The Last Wish
2008
Sword of Destiny Sword of Destiny
2015
Blood of Elves Blood of Elves
2009
The Time of Contempt The Time of Contempt
2013
Baptism of Fire Baptism of Fire
2014
The Tower of Swallows The Tower of Swallows
2016
Halveksunnan aika Halveksunnan aika
2015
Tulikaste Tulikaste
2015
Pääskytorni Pääskytorni
2015
Järven neito Järven neito
2016
Myrskykausi Myrskykausi
2017
Korppien tienhaara Korppien tienhaara
2025